Vieläkö PayPal hallitsee nettilompakkomarkkinoita?

Kun joku mainitsee vuoden 2000, monelle palautuu mieleen esimerkiksi muistot videovuokraamojen VHS-kasettihyllyistä (sekä irtokarkeista!), television nostalgisista viihdeohjelmista mainoskatkoineen, fyysisisten rahapeliautomaattien rivistöistä kaupoissa ja huoltoasemilla sekä vaikkapa etelän pakettimatkoista Kanariansaarille. Käteinen oli monessa putiikissa pankkikorttien yleistymisestä huolimatta vielä täysin ylivertainen maksuväline ja valuuttanahan oli vanha kunnon markka.

Tänä päivänä moni asia on muuttunut. Videovuokraamot ovat poistuneet kasetteineen katukuvasta, mistä voineekin kiittää digitalisaation mahdollistamia suoratoistopalveluita jotka ovat nopeasti nousseet myös televisiokanavien ja elokuvateattereiden pahimmaksi kilpailijaksi. Itse asiassa alle 45-vuotiaiden keskuudessa suoratoistopalvelut ovatkin jo suositumpia kuin perinteinen televisio!

Rahapelien siirryttyä nettiin sama kohtalo on käynyt myös fyysisisille rahapeliautomaateille. Netissä suomalaiset ovatkin löytäneet nopeasti itselleen uudet suosikkipelipaikat, joista esimerkiksi nettikasino on hurmannut pohjoisen kolikkopelikansamme laajan ja viihdyttävän pelivalikoimansa ansiosta. 

Maksaminenkin on mullistunut: käteisen suosio tippuu vuosi vuodelta ja  tilalle ovatkin tulleet pankkikorttien lisäksi myös kokonaan uudenlaiset digitaaliset maksutavat – sekä markan tilalle tietenkin euro. Digimaksutavat ovat monille jo verkossa maksamisen vaihtoehto, esimerkiksi e-urheilun valioliiga -otteluiden vedonlyöntiin tai verkkokaupan ostoksien maksuun.

Muistuttaako meitä vuodesta 2000 todellakin enää vain Kanarianmatkojen suosio siksi, että kylmä ja pimeä talvi ei suomesta poistu digitalisoitumalla?

Ei suinkaan! Verkkomaksamisen suosion kärjessä on nimittäin kahden vuosikymmenen ajan keikkunut vuodesta 2000 alkaen PayPal -nimellä toiminut nettilompakkomaksupalveluita tarjoava yritys. Mutta jaksaako vanha konkari vielä hallita nettilompakkomarkkinoita kilpailun kiristyessä?

PayPal – kuinka menestystarina alkoi?

Siinä missä vuonna 1998 perustettu kryptografiaan erikoistunut Confinity kehitteli maksupalveluaan Palm Pilot -mobiililaitteelle, vuonna 1999 aloittanut X.com puuhasteli digitaalisten pankkipalveluiden parissa. Vuonna 2000 nämä kaksi firmaa löivätkin hynttyyt yhteen muodostaen PayPalin, vaikkakin virallisesti PayPal-nimi tulikin käyttöön vasta vuonna 2001 x.comin keskittyessä pelkästään PayPalin palveluihin. .

Yrityksien takana olikin monille tuttuja nimiä: Confinityn taustajoukoissa pyöri muuan amerikkalaissaksalainen miljardööri Peter Thiel, kun taas x.comin perustajana oli kukas muukaan kuin eteläafrikkalainen visionääri ja maailman rikkain mies Elon Musk – joka PayPalilta myöhemmin poistuttuaan perustikin tunnetun SpaceX -avaruusteknologiayrityksen.

Pörssiin PayPal listautui vuonna 2002, kunnes seuraavana vuonna 2003 PayPalista tuli 1,5 miljardin Yhdysvaltain dollarin arvoisen osakkein maksetun yrityskaupan myötä osa verkkohuutokauppajätti eBayn konsernia.

Mistä PayPalissa on kyse?

Nettilompakkona PayPaliin ladataan rahaa ja sen kautta on mahdollista lähettää sekä vastaanottaa maksuja. Erityisesti verkkokaupoissa perinteisesti supersuositun PayPalin liiketoimintamalli on kuitenkin muuttunut vuosien varrella yrityksen laajenemisen myötä.  Muutokset eivät ole kuitenkaan vieneet pääfokusta pois itse nettilompakosta, vaan toimintaa on laajennettu laajenemalla yhä suurempiin kauppapaikkoihin ja mm. pienentämällä omia kuluja sekä parantamalla kuluttajansuojaa. Tänä päivänä yritys tarjoaakin palveluitaan yli 200 maassa.

Yrityksen kasvutarina pohjautuu hyvin pitkälti eBayhin jopa ennen varsinaista yrityskauppaa. PayPal oli nimittäin lyhyessä ajassa kasvanut eBayn suosituimmaksi maksutavaksi, mistä osin käy kiittäminen pienten kauppiaiden puuttuvaa tukea luottokorttimaksuille. PayPaliin puolestaan pystyi lataamaan rahaa luottokortilla, joten PayPal hyödyttikin niin kauppiaita kuin ostajia.

Toinen kasvuvaihe sijoittuu vieläkin hyvin pitkälti eBayn ympärille, sillä PayPal alkoi tarjota kauttansa ostetuille tuotteille PayPalin riidanratkaisupalvelua. Verkkomaksamisen ollessa uutta tämä lisäsikin kuluttajien luottamusta sähköisiin kauppakanaviin, mikä taas tiesi kasvua sekä eBaylle että PayPalille.

Kolmannessa vaiheessa vuodesta 2003 alkaen PayPal laittoi ison vaihteen silmään, jolloin sen päämäärä oli laajentua muille suurille verkkomaksupalveluita hyödyntäville alustoille. Tämän lisäksi se tarjosi värväyspalkkioita olemassaoleville PayPal-kauppiaille uusien PayPal-kauppiaiden värväämisestä.

 

Markkinoiden kilpailutilanne

Yksityishenkilöiden välisissä maksuissa kilpailu on kovaa esimerkiksi mobiilirintamalla MobilePayn ja Google Pay Sendin kaltaisten palveluiden ansiosta, mutta myös pelkästään verkossa toimivat digitaaliset pankit kuten N26 ja Revolut ovat “täysillä” pankkipalveluillaan asettaneet kapuloita rattaisiin PayPalin kaltaisille “pelkille” verkkolompakoille.

Nettilompakot pitävät silti pintansa ja alalla riittääkin kilpailua. Esimerkiksi Skrillin sekä Netellerin nettilompakot tarjoavat PayPalin tyylisiä maksupalveluita, mutta tämän lisäksi saatavilla on myös nettilompakoihin liitettäviä debit-kortteja. Payoneer -nettilompakko taas tarjoaa 150 maassa hyvin samankaltaisia palveluita sekä yksityis- että yritysasiakkaille kuin PayPalkin.

Myös perinteiset pankit ovat heränneet digitalisoituvaan maksumarkkinaan, minkä ansiosta samalla markkinalla kilpaileekin yhä useampi kivijalkapankki applikaatioidensa kautta.

Vieläkö PayPal siis hallitsee nettilompakkomarkkinoita?

Pörssianalyysejä tarjoavien yritysten markkinaosuusarvioiden perusteella PayPalilla ei ole aihetta huoleen, sillä eri lähteet arvioivat PayPalin siivuksi kaikesta internetin maksuliikenteestä noin puolet. Tarkempi metodologia ei kuitenkaan ole tiedossa, joten “internetin maksuliikenteen” tarkemman määritelmän osalta joudummekin vain spekuloimaan. Sopii kuitenkin olettaa, että tämä kattaisi myös muutkin maksutavat kuin nettilompakot. 

Niinpä vaikka PayPalin kilpailu tuleekin nykyisin yhä useammin nettilompakkomarkkinoiden ulkopuolelta, voi yhteenvetona kuitenkin todeta PayPalin hallitsevan nettilompakkomarkkinaa suvereenisti suurimmalla markkinaosuudellaan.